Suomen pelitutkimuksen seura

Toukokuussa 2016 perustettu Suomen pelitutkimuksen seura ry toimii Suomessa työskentelevien pelitutkijoiden monitieteisenä edustajana, yhdyssiteenä ja tukena. Seura edustaa pelitutkijoita kansallisesti Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan (TSV) jäsenenä sekä kansainvälisesti pelitutkimusjärjestö DIGRA:n (Digital Games Research Association) kansallisena jaostona.

Seura pyrkii edistämään pelitutkimuksen asemaa esimerkiksi järjestämällä avoimia tapahtumia (kuten jokakeväinen Pelitutkimuksen päivä), järjestämällä vuosittaisen pelialan opinnäytetyökilpailun yhdessä pelialan kattojärjestö Neogamesin kanssa, julkaisemalla vertaisarvioitua, avointa Pelitutkimuksen vuosikirjaa, kokoamalla tietoa ja resursseja pelitutkimus.fi-sivustolle ja viestimällä aktiivisesti ajankohtaisista pelitutkimuksen alaan liittyvistä uutisista ja tapahtumista. Seura pyrkii myös edistämään pelitutkijoiden asemaa kansallisella tiedekentällä.

Toivotamme kaikki Suomessa toimivat pelitutkijat lämpimästi tervetulleiksi mukaan sekä osallistumaan seuran toimintaan että kehittämään sitä!

Liity seuran jäseneksi

Seuran jäseneksi pääsee liittymään täyttämällä seuran sivuilta löytyvän jäsenhakemuslomakkeen: https://www.pelitutkimus.fi/seura/liity-suomen-pelitutkimuksen-seuraan 

Hallitus käsittelee jäsenhakemukset mahdollisimman pikaisesti. Seuran jäsenmaksu on vuonna 2024 varsinaisille jäsenille 30 euroa ja alennusryhmille (apurahatutkijoille, opiskelijajäsenille, eläkeläisille ja työttömille) 15 euroa. Jäsenmaksun suuruudesta päättää seuran syyskokous.

Liity seuran sähköpostilistalle

Seura ylläpitää sähköpostilistaa, jolle ovat tervetulleita myös muut kuin seuran jäsenet. Lähetämme listalle kerran kuukaudessa seuran kuukausikirjeen, jossa kootaan yhteen seuran kuulumisia sekä ajankohtaisia pelitutkimuskirjoituskutsuja ja -tapahtumia. Listalle voi liittyä täällä: https://lists.tuni.fi/mailman/listinfo/pelitutkimuksenseura

Seuran säännöt

Seuran säännöt on julkaistu omalla sivullaan.

Hallitus 2024

Yhteydenotot: info@pelitutkimus.fi

Puheenjohtaja

Usva Friman (Tampereen yliopisto)

Hallituksen muut jäsenet

Varsinaiset jäsenet:

Varapuheenjohtaja Mikko Meriläinen (Tampereen yliopisto)
Sihteeri Haron Walliander (Turun yliopisto)
Rahastonhoitaja Johan Kalmanlehto (Jyväskylän yliopisto)
Henry Korkeila (Tampereen yliopisto)
Markku Reunanen (Aalto-yliopisto & Turun yliopisto)
Heidi Rautalahti (Aalto-yliopisto)
Derek Fewster (Helsingin yliopisto)
Susanna Nieminen (Helsingin yliopisto)

Varajäsenet:

Jonne Arjoranta (Jyväskylän yliopisto)
Ville Malinen (Jyväskylän yliopisto)
Juho Kahila (Itä-Suomen yliopisto)

Toimihenkilöt ja konsultoivat asiantuntijat

  • Tanja Sihvonen (Vaasan yliopisto)
  • Frans Mäyrä (Tampereen yliopisto)
  • Olli Sotamaa (Tampereen yliopisto)
  • Jaakko Suominen (Turun yliopisto)
  • Raine Koskimaa (Jyväskylän yliopisto)
  • Marko Siitonen (Jyväskylän yliopisto)